Henkilöhaastattelu – Anne, hieroja ja jalkojenhoitaja (AT)
Kuka olet?
Olen Anne, koulutettu hieroja ja jalkojenhoitaja (AT). Työskentelen Kuokkalassa.
Teen klassista hierontaa, kinesioteippausta ja myös faskiakäsittelyä yhdistettynä klassiseen hierontaan.
Kauanko olet ollut alalla?
Hierojaksi valmistuin vuonna 2012 ja jalkojenhoitajaksi (AT) 2017.

Mistä pidät eniten alalla tai mikä on intohimosi?
Tykkään tehdä jumi- ja kipuasiakkaita, koska se on palkitsevaa, kun saan ratkaistua jonkun ongelman. Myös jalkahoidoissa terveydenhoidollinen puoli korostuu.

Mikä on ”The” juttu tällä hetkellä alalla?
Tällä hetkellä saa tehdä eniten niska-hartiaseudun ja selän hierontoja, kun ihmiset tekevät paljon etätöitä esimerkiksi keittiönpöydän äärellä. Siinä ei aina ergonomia ole ihan parhaimmillaan. Talvella jalkahoidoissa puolestaan kaivataan kosteutusta, ja myös kovettumia on jonkin verran enemmän, kun talvikengät saattavat hangata.

Mitä teet vapaa-ajallasi?
Liikun paljon koirien kanssa metsässä ja luonnossa.
Ihanin tai kivoin muistosi asiakkaista?
Onnistumiset jäävät aina mieleen, eli tykkään, kun saan ratkaistua asiakkaan jonkun kivun tai jumin.
Ajan Annen palveluihin voit varata soittamalla 0207 769 555 (Kuokkala) tai netistä.
