Henkilöhaastattelu – Iivari, parturi-kampaaja
Kuka olet?
Iivari, parturi-kampaaja. Työskentelen Kauppakadulla Stylistina.
Kauanko olet ollut alalla?
Valmistuin tämän vuoden alussa.
Kuvaile ammattiasi.
Ammattini on luova, ja ikinä ei ole ”valmista”, vaan aina tulee jotain uutta muotiin ja tällä alalla voi kehittyä koko ajan. Asiakkaiden kanssa pääsee kontaktiin ja juttelemaan kunnolla työskentelyn ohella. Tässä ammatissa näkee heti myös oman käden jälkensä.

Mistä pidät eniten alalla tai mikä on intohimosi?
Intohimoni on vaaleammaksi värjäyksen kaikki eri tekniikat ja ylipäätään värityöt. Pidän myös isoista muutoksista, koska ne saavat minut innostumaan.
Jokaisen hius reagoi eri tavalla vaalennukseen ja vaalennuksen jälkeiseen sävytykseen. Ikinä ei ole sellaista tilannetta, että voisi laittaa saman värin jokaiselle asiakkaalle, vaan aina pitää miettiä, että mitä laittaa kellekin, ja katsoa vaalennettava/värjättävä pohja tarkasti. Se vaikuttaa aina, että onko asiakkaan hiuksissa jo jotakin aiempaa väriä tai onko tehty jotakin muuta käsittelyä. Joidenkin hiuksissa on luonnostaan myös enemmän punapigmenttiä, mikä vaikuttaa hiusten vaalenemiseen. Haluttu lopputulos pitää myös aina selvittää tarkasti, sillä se vaikuttaa mm. siihen, käytänkö tekniikkana esimerkiksi balayagea, raidoitusta vai koko pään vaalennusta.
Vaaleat hiukset ovat tulleet suosikkityökseni, koska minulla itsellänikin on vaaleat hiukset. Olen myös aika tarkka vaaleiden hiusten suhteen, ja ne ovat todella kivoja omaan silmään. Vaalea hiuksiset ihmiset ovat yleensä myös tarkimpia siitä, että hiukset ovat oikeasti vaaleat, ja jos niissä nähdään keltaisuutta, siitä saa yleensä kuulla ”huudot”.


Mikä on ”The” juttu tällä hetkellä alalla?
Vaalennuksen eri tekniikat ovat suosittuja varsinkin näin kesällä. Todella paljon halutaan esimerkiksi vaaleaa raitaa ja nyt on ollut myös aika paljon koko pään vaalennuksiakin. Valkoiset ja viileät sävyt sekä hiekkaiset sävyt ovat tällä hetkellä suosittuja. Myös kasvoja kehystävät palkkiraidat ovat tämän hetken suosituimpia juttuja. Lisäksi myös erilaiset otsatukat ovat suosiossa, kuten sellainen, joka on vähän pidempi ja ohuempi. Otsatukan ei tarvitse olla napakka ja tiettyyn muotoon leikattu, vaan sen voi jättää kehystämään kasvoja.
Suosikkituotteesi? Miksi?
Asiakkailleni olen nyt tykännyt käyttää paljon Olaplexin uutta öljyä (Olaplex No.7 Bonding Oil). Se on kiva tuote, kun sillä saa niin nätisti kiiltoa hiukseen ja silotettua hiuksen pintaa. Laitan sitä asiakkaan märkään tukkaan ennen föönausta ja pikkutipan myös föönauksen jälkeen. Siten tulee kaikista paras lopputulos. Jatkuvalla käytöllä kyseinen tuote myös kosteuttaa hyvin hiuksia.
Itse tykkään käyttää totta kai tuota Olaplexin öljyä, mutta sen lisäksi myös Four Reasons Professionalin suolasuihketta (Salt Mist). Se on erittäin hyvä lyhyeen tukkaan. Sen avulla saa tosi hyvän rakenteen tukkaan, ja sen voi laittaa aina ennen föönausta. Itse föönaan tukan aina illalla, koska siihen menee jonkin verran aikaa, enkä ehdi tekemään sitä aamulla. Yöllä tulee pyörittyä kuitenkin jonkun verran, ja aamulla herätessä tukka on yleensä pystyssä. Laitankin siksi myös aamulla vähän suolasuihketta, koska sen avulla saan tukan hyvin laskeutumaan, ja sen avulla tukka myös pysyy hyvin kuosissa koko päivän. Suolasuihke on siis hyvä tuote muotoilua varten. Suolasuihkeen avulla ei myöskään tule ”lähmätukkaa”, toisin kuin joidenkin vahojen kanssa saattaa käydä.
Olaplexin ja Four Reasonsin tuotteita saat ostettua myös Four Reasonsin verkkokaupasta.

Mitä teet vapaa-ajallasi?
Käyn kahden chihuni (koirani) kanssa ulkona ja leikin niiden kanssa. Olen myös kavereideni kanssa ja tykkään katsella poikaystäväni kanssa leffoja illalla.
Ihanin tai kivoin muistosi asiakkaista?
Tyytyväiset asiakkaat, jotka tulevat aina uudestaan luokseni, ovat parhaita. Myös ensimmäisen kerran luonani käyvät asiakkaat, jotka sanovat, että ei ole ikinä aiemmin tullut näin hyvää lopputulosta, jäävät mieleeni.
Voit seurata Iivaria myös Instagramissa: @studioak.iivari
Ajan Iivarin palveluihin voit varata soittamalla 0207 769 551 tai netistä.