Henkilöhaastattelu – hieroja Joni

By Alek Blogi-testi 0 comment

Kuka olet?
Joni, koulutettu hieroja sekä purentalihasten hieroja. Työskentelen Kuokkalan toimipisteessä.

Kauanko olet ollut alalla?
2 vuotta.

Kuvaile ammattiasi 3 sanalla.
Ratkaisukeskeistä, huippua ja mielenkiintoista.

Jyväskylän Kuokkalan hieroja Joni. Lihaskalvo- ja triggerpistekäsittelyt, mobilisoivat tekniikat sekä purentalihasten hieronta.

Mistä pidät eniten alalla tai mikä on intohimosi?
Se on parasta, kun pystyy ratkaisemaan asiakkaan kivun tai säryn, joka haittaa jokapäiväistä elämää. Esimerkiksi päänsärky.

 

Mikä on ”The” juttu tällä hetkellä alalla?
Viime aikoina asiakkailla on herännyt mielenkiinto tulla testaamaan purentalihasten käsittelyä. Aika monella on tapana narskutella yöllä hampaita tai he ovat huomanneet, että ”jäkittävät” leukoja yhteen päivän aikana, ja juuri tästä purentalihakset rasittuvat. Siitä seuraa tunne, että ihan kuin leuat olisivat väsyneet ja samalla tulee myös päänsärkyä ohimoille.
Asiakkaat, jotka ovat tavallisesti käyneet niska-hartiaseudun käsittelyssä, ovat alkaneet käymään myös purentalihasten käsittelyssä, koska ovat huomanneet aikaisemmin mainitsemieni oireiden koskevan itseään. Purentalihasten käsittelyn avulla on huomattu uskomattomia vaikutuksia kasvojen vapaudessa.
Monella on mielikuva, että purentalihasten käsittely sattuu älyttömästi. Parin ensimmäisen käyntikerran jälkeen asiakkaat ovat kuitenkin huomanneet, että käsittely toteutetaan kehoa kuunnellen eikä väkisin. Vaikka käsittely saattaakin tuntua vähän inhottavalta, jälkituntemukset ovat kuitenkin paljon merkittävämmät kuin mitä esimerkiksi selän hieronnasta saa.

 

 

Ripsien kestotaivutus on hittipalvelu

 

 

 

 

Mitä vinkkejä antaisit jalkojenhoitoon/hierontaan tulijalle? Entä mitä sen jälkeen?
Ennen hierontaa olisi hyvä miettiä, mitä oireita kropassa on ilmennyt viime päivien tai viikkojen aikana. Hieronnan jälkeen olisi hyvä juoda paljon vettä ja kevyt kävelylenkki palauttaa myös hyvin kroppaa hieronnasta. Samana päivänä ei kannata tehdä enää mitään fyysistä, ja seuraavanakin päivänä kroppaa kuunnellen. Jatkossa olisi hyvä koittaa itse saada aktivaatiota hieronnassa käsitellyille alueille työpäivän ohessa tai kotona esimerkiksi keppiä pyörittelemällä tai rullailemalla. Myös mutjutin on hyvä apuväline tähän. Videolta näet mutjuttimen käyttövinkkejä niska-hartiaseudulle.

Mitä teet vapaa-ajallasi?
Kalastan, treenailen salilla ja touhuan koiran kanssa.

OPI avojuice hand & body lotion

 

Ihanin tai kivoin muistosi asiakkaista?
Se on parasta, kun asiakkaat ovat tyytyväisiä ja kun huomaa, että asiakas oikeasti tykkää. Siitä tulee myös itselle hyvä fiilis.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *