Daily Archives: 16.4.2021

Lasten hiustenleikkaus

Hiustenleikkaus, ensimmäinen sellainen, saattaa olla jännittävä kokemus. Paikka on uusi, tekijä ei välttämättä ole tuttu ennestään ja ympärillä on outoja purkkeja, purnukoita, välineitä ja äänimaailmakin on hieman erilainen. Haluamme tarjota kaikkein pienimmillekin kävijöille mukavan parturi-kampaamokäynnin.

Hiustenleikkaus alkaa

Käynti alkaa tutustumisella, kerrotaan nimet, katsotaan vähän, minkälaisia välineitä on käytössä ja missä hiustenleikkaus tapahtuu. Esimerkiksi Kauppakadun toimipisteessä lapset pääsevät hiustenleikkauksessa Mersun rattiin.

Lapselle laitetaan niskaliina, joka estää hiusten pätkien joutumisen niskaan, sekä kappa, joka estää vaatteita menemästä hiusten pätkiin.

Lasten hiustenleikkaus
Alkuun kiinnitetään valkoinen niskaliina estämään hiusten pätkien menemisen iholle tai kauluksesta sisään.
Lasten hiustenleikkaus
Sitten kiinnitetään kappa.

Ennen hiustenleikkauksen aloittamista hiukset harjataan ja mahdollisesti kostutetaan suihkepullolla. Suosittelemme, että parturi-kampaamokäynnille tullaan hiukset harjattuina.

Lasten hiustenleikkaus
Hiukset harjataan.
Lasten hiustenleikkaus

Leikkaaminen tapahtuu joko saksilla, koneella tai molemmilla riippuen halutusta hiustenmallista ja siitä, sopiiko esim. hiuskoneen käyttö asiakkaalle.

Lasten hiustenleikkaus
Hiustenleikkaukseen käytetään tämän asiakkaan kanssa pelkästään leikkaussaksia ja apuna kampaa.
Lasten hiustenleikkaus
Lasten hiustenleikkaus

Viimeistely

Viimeistelynä voi olla esim. lettikampaus tai vaikka kiharoita. Asiakas ihastui pörröiseen pinkkiin hiuspinniin. Hiuspinnejä saatavana liikkeistämme hintaan 6,90 €/kpl (valikoima vaihtelee liikkeittäin).

Lasten hiustenleikkaus
Hiuskorua mallataan asiakkaalle.

Asiakkaan ja vanhemman halutessa hiuksiin voidaan suihkuttaa värikästä hiusspraytä. Tässä tapauksessa asiakas päätyi, että hiuskoru on riittävä yksityiskohta viimeistelyyn.

Lasten hiustenleikkaus
Hiussprayllä voi tehdä esim. yksityiskohdan hiuksiin asiakkaan ja vanhemman niin halutessa. Tässä tapauksessa asiakas oli tyytyväinen pinnikampaukseen viimeistelynä, eikä hiussprayta tarvittu.

Kampaaja näyttää asiakkaalle peilillä, miltä hiukset näyttävät takaapäin ja onko leikkaus asiakkaan toiveiden mukainen.

Lasten hiustenleikkaus
Peilin avulla tarkistetaan, että lopputulos on myös takaa asiakkaalle mieluinen.

Lopussa saattaa olla myös pieni yllätys 😉

Lasten hiustenleikkaus

Hyvä ottaa huomioon ennen lasten hiustenleikkaukseen tulemista

-suunnitelkaa yhdessä jo kotona, millainen hiusmalli on toiveena ja kuinka paljon esim. halutaan leikata.

-napostelua tai syömistä leikkauksen aikana emme suosittele, sillä hiuksen pätkät lentelevät myös ruokaan.

-hiukset kannattaa harjata hyvin jo kotona, sillä hiustenleikkauksen aloittaminen on lapselle paljon miellyttävämpää, kun takkuja ei tarvitse alkaa selvittelemään kampaamossa vaan tutun aikuisen kanssa kotona.

-jos haluat kehua lasta muutoksesta, ”näytät kauniilta/komealta” on hyvä lausahdus! Lapsi saattaa säikähtää, jos kehuksi tarkoitettu ”muututpa niin paljon, ettei mummusikaan tunnista sinua” -lausahdus taipuu lapsen mielessä ajatukseksi, että hän oikeasti muuntautuu tunnistamattomaksi hiustenleikkauksen aikana.

-parturi-kampaamokäyntiin kannattaa opettaa lasta vaikkapa 1-2 kertaa vuodessa.

-kampaamosta on saatavana hyviä myös lasten hiuksille tarkoitettuja shampoita ja hoitoaineita. Esim. Studio AK:n oma Studio Line -shampoo pesee ilman kyyneliä. Shampooseen voit tutustua lisää täältä.

Lasten hiustenleikkauksen lopputulos
Lasten hiustenleikkaus
Ennen edestä
Lasten hiustenleikkaus
Jälkeen edestä
Lasten hiustenleikkaus
Ennen sivusta
Lasten hiustenleikkaus
Jälkeen sivusta

Lasten hiustenleikkaukset on jaoteltu liikkeissämme iän mukaan kahteen kategoriaan: 0-6 -vuotiaat (hinta alkaen Junior Stylistilla 23 €) ja 7-12 -vuotiaat (hinta alkaen Junior Stylistilla 28 €).

Ajan palveluihin voit varata soittamalla tai alla olevan painikkeen kautta.

Kauppakatu 0207 769 551
Kuokkala 0207 769 555
Laajavuori 0207 769 554
Palokka 0207 769 552

Lasten hiustenleikkaus Kauppakadulla Jyväskylässä