Search
Close this search box.

Kasvivärjäys / ekokampaamo­palvelut

Ekokampaamopalveluissa pyritään välttämään turhia kemikaaleja suosimalla mm. kasviperäisten, ekologisten ja biologisten tuotteiden käyttöä. Ekokampaamopalvelut toteutetaan Kuokkalan liikkeessämme kasviväreillä. Kasviväri kiinnittyy hiuksen ulkopintaan ja hoitaa sekä vahvistaa hiusta.

Tätä palvelua saatavilla

Hiusten kasvivärjäys

Kasvivärjäys on kaunis ja luonnollinen sekä turvallinen vaihtoehto synteettisille hiusväreille. Kasvivärit ovat vaihtoehto ihmiselle, joka on esimerkiksi herkistynyt kemikaaleille tai haluaa muuten olla tarkka omasta kemikaalikuormastaan. Käytössämme on 100 % luonnonmukaisia kasvijauheita.

Synteettisesti värjätyt hiukset voi värjätä myös kasvivärillä sekä toisin päin. Huomiona kuitenkin, että koska kasviväriä on pohjalla, hius saattaa käyttäytyä vähän eri tavalla varsinkin vaalennusaineen kanssa. Kasvivärjättyyn hiukseen ei välttämättä onnistu myöskään permanentti niin hyvin, koska hius ei välttämättä kiharru kunnolla.

Kasvivärillä ei siis ole suositeltavaa vaalentaa hiusta, mutta sillä voi raikastaa hiusväriä. Myös tummentamiseen saattaa tarvita useampia käsittelykertoja.

Kasviväri kiinnittyy hiuksen ulkopintaan ja hoitaa sekä vahvistaa hiusta. Lopputulos on yksilöllinen ja vivahteikas.

Kasviväri haalistuu pehmeästi jättämättä selkeää tyvikasvun rajaa. Värin kesto on hyvä ja lopputulokseen vaikuttaa mm. aiemmat käsittelyt ja hiuslaatu. Kasvivärjäyksen jälkeen olisi hyvä olla kaksi päivää pesemättä hiuksia, koska kasviväri “tekeytyy” vielä värjäämisen jälkeen ja lopullinen sävy näkyy vasta sitten

Kasvivärit eivät kuitenkaan sovi henkilölle, joka tykkää vaihtaa hiusväriä usein. Kasviväri on suoraväripigmenttiä, joka kiinnittyy eri tavalla hiukseen kuin synteettinen väri, eli kasviväriä ei saa samalla tavalla hiuksesta pois. Esimerkiksi ruskeassa kasvivärissä on indigoa pohjalla, joka on aina sinivihreää, ja jos sen haluaakin vaikka vaaleaksi, hiuksesta tulee sen jälkeen luultavasti turkoosi.

Kuka ekokampaaja on?

Ekokampaaja on parturi-kampaaja, joka on käynyt ekokampaajakoulutuksen. Ekokampaaja hoitaa kauneutta luontoa ja ihmistä kunnioitten sekä pyrkii palvelutoiminnassaan välttämään turhia kemikaaleja suosimalla mm. kasviperäisten, ekologisten ja biologisten tuotteiden käyttöä.

Laadukkaat tuotteet

Helppo ajanvaraus

Yli 1 000 arvostelua

Palvelut

Tarjoamamme palvelut

Monipuoliset parturi-kampaamo-, kauneus- ja hyvinvointipalvelut ammattitaidolla Jyväskylässä.