RAKENNEKYNNET

Rakennekynsiä sekä oman kynnen geelausta on saatavana Kauppakadun toimipisteestämme Jyväskylän keskustassa. Tutustu kyseisten kynsipalveluiden hinnastoon sivun alalaidasta.

Liikkeessämme rakennekynnet tehdään oman kynnen päälle geelillä ja muoteilla, joilla rakennetaan haluttu lisäpituus ja malli. Muotti asetetaan luonnollisen kynnen reunan alle ja geelimassaa levitetään muotin päälle. Kun geeli on LED-valon avulla kovettunut, muotti irrotetaan. Kynsistä voi tehdä luonnollisen näköiset, hyvinkin näyttävät tai jotakin siltä väliltä. Kynsien kärki voi olla suippo/terävä (stiletto-kynsi), kulmikkaaksi muotoiltu tai luonnollisen kaareva. Myös koristeluissa vain mielikuvitus on rajana. Rakennekynsien ansiosta saa hetkessä halutunlaiset kynnet ja kynnet myös säilyvät kauniina tavalliseen lakkaukseen verrattuna huomattavasti kauemmin.

Oman kynnen geelaus tulee oman luonnonkynnen päälle. Geelaus suojaa ja vahvistaa kynttä. Kynnet on mahdollista myös koristella.

Rakennekynnet tai oman kynnen geelaus ovat ihanteelliset esimerkiksi henkilölle, jolla on tapana pureskella kynsiään. Oma kynsi saa kasvaa ja vahvistua rauhassa. Huoltoväli on kynnen kasvusta riippuen 3-4 viikkoa.

Voit valita seuraavista palveluista:

  • Rakennekynnet uudet
  • Rakennekynnet huolto
  • Rakennekynnet poisto
  • Oman kynnen geelaus
  • Oman kynnen geelauksen huolto
  • Lisäpalveluna kynsien koristelu: pienet timanttiasetelmat tai yksinkertaiset maalaukset, 5-10 € / maalaukset tai isot timanttiasetelmat, 10-20 €

Voit varata ajan rakennekynsiin ja oman kynnen geelaukseen tästä linkistä.

Tällä sivulla on hoito-ohjeen jälkeen esiteltynä rakennekynsien erilaisia tyylejä. Lisää kuvia löydät kynsiteknikoidemme Instagram-tileiltä: Jutta & Sonja

Rakennekynsien hoito-ohje

Ohje soveltuu myös oman kynnen geelaukselle

Kaikilla kynsillä on takuu 1 viikko, jos noudatat näitä ohjeita:

  • Käytä kynsinauhaöljyä aamulla ja illalla. Muista laittaa öljyä myös kynnen alle.
  • Käsittele kemikaaleja kumihanskat kädessä ja käytä hanskoja myös puutarhatöissä.
  • Talvisin suojele kynsiä lämpötilavaihteluilta käyttämällä hanskoja ja pukemalla ne päälle jo sisällä.
  • Älä käytä kynsiä työkaluna ja vältä niihin kohdistuvaa painetta: esimerkiksi pöytään kynsien naputtelu ja nojaaminen kynsillä.
  • Noudatathan näitä yllä mainittuja ohjeita myös takuuajan jälkeen.

Huolto:

  • Varaa aika huoltoon 3‒4 viikon päähän. Näin kyntesi pysyvät kauniina ja kestävinä.
  • Jos huoltoon pääsy venähtää, voit lyhentää kynsiä rakennekynsiviilalla, jonka voi ostaa liikkeestämme. Muuten pyydämme, ettette viilaisi kynsiänne itse.
  • Älä milloinkaan revi kynsiä.
  • Voit käyttää rakennekynnen tai oman kynnen geelauksen päällä tavallista kynsilakkaa, mutta poista se asetonittomalla poistoaineella.

Poisto:

  • Shellacit voi poistaa itse ostamalla liikkeestämme poistopakkauksen tai varaamalla ajan poistoon.
  • Kullekin kynsipalvelulle on oma poistoaikansa. Poistoajalla rakennekynnet/oman kynnen geelaukset otetaan pois ilman, että luonnonkynsi pääsee vahingoittumaan ja samalla luonnonkynsi muotoillaan.

Babyboomer

Foliokynnet, marmorikynnet

Leopardikuosiset kynnet

Lisää kuvia löydät kynsiteknikoidemme Instagram-tileiltä: Jutta, Sonja

Hinnasto

PalveluKuvausHinta:
Artist / Kosmetologi
Valikoima vaihtelee toimipisteittäin.
OPI Nail Bar
PikamanikyyriOPI Minimanic -käsihoito: käsianalyysi, kynsienhoito, lakkaus vaalealla, hoitolakkaus tai kiillotus, hieronta.20 €
PerusmanikyyriOPI Salonkimanikyyri: Käsianalyysi, kynsienhoito, värilakkaus, hieronta.30 €
OPI Princess Manic -käsihoitoManikyyri 5-12 -vuotiaille17 €
OPI Kynnenvartijat -hoito-ohjelmaKäsianalyysi, kynsienhoito, lakkaus vaalealla/hoitolakalla tai kynsien kiillottaminen, hieronta. Hoito-ohjelman suunnittelu asiakkaalle. Hoitokerta 20 €/15 min.20 €
OPI Spa Manic -käsihoito Käsianalyysi, kuorinta, silottava seerumihoito, kynsienhoito, värilakkaus, hieronta.52 €
OPI GelColor -geelilakkaus yksivärinenKäsianalyysi, kynsienhoito, värilakkaus. Lakkauksen kesto 14-21 pv.49 €
OPI GelColor -geelilakkaus yksivärinen, poisto ja uusiKäsianalyysi, kynsienhoito, värilakkaus. Lakkauksen kesto 14-21 pv.59 €
OPI GelColor -poisto ja Minimanic-käsihoitoGeelilakkauksen poisto. Käsianalyysi, kynsienhoito, lakkaus vaalealla, hoitolakkaus tai kiillotus, hieronta.30 €
PalveluKuvausHinta:
Artist
Hinta:
Top Artist
Rakennekynnet
Uudet rakennekynnet S, lyhyet/yksivärisetRakennekynnet tehdään omien kynsien päälle geelillä.90 €94 €
Uudet rakennekynnet M, keskipitkät Rakennekynnet tehdään omien kynsien päälle geelillä.95 €99 €
Uudet rakennekynnet L, pitkätRakennekynnet tehdään omien kynsien päälle geelillä.100 €104 €
Rakennekynnet S-huolto, lyhyet/yksivärisetGeelikynsien huolto lyhyille rakennekynsille.63 €65 €
Rakennekynnet M-huolto, keskipitkätGeelikynsien huolto keskipitkille rakennekynsille.70 €72 €
Rakennekynnet L-huolto, pitkät/paljon korjattavaaGeelikynsien huolto pitkille rakennekynsille.77 €79 €
Extrapitkien kynsien lisä Lisätään L-kynsien hintaan, koskee sekä uusia kynsiä että huoltoa+ 17 €+ 17 €
Rakennekynsien poisto (kesto 30 min)35 €35 €
Rakennekynsien poisto + pikamanikyyri (kesto 45 min)42 €42 €
Oman kynnen geelaus (kesto 60 min)Kirkas tai värillinen geelaus oman kynnen päälle.57 €60 €
Oman kynnen geelauksen huolto (kesto 60 min)53 €56 €
Oman kynnen geelauksen poisto + pikamanikyyri (kesto 45 min)32 €32 €
Oman kynnen geelauksen poisto25 €25 €
Geelilakkaus yksivärinenGeelilakkaus antaa upean ja kestävän lakan jopa kolmeksi viikoksi. Ei sisällä vanhan lakan poistoa/huoltoa, eikä pituutta lisätä.49 €49 €
Geelilakkauksen huoltoHuolto sisältää vanhan geelilakkauksen poiston ja uuden lakkauksen. Geelilakkaus antaa upean ja kestävän lakan jopa kolmeksi viikoksi.59 €59 €
Geelilakkauksen poistoGeelilakkauksen poisto ja kynsinauhojen siistiminen.29 €29 €
Lisäpalvelut
Kynsien koristelu, taso 1: yksinkertaiset koristeetHinta määräytyy tehtyjen koristeluiden mukaan.5-10 €5-10 €
Kynsien koristelu, taso 2: keskivaativat koristeetHinta määräytyy tehtyjen koristeluiden mukaan.10-15 €10-15 €
Kynsien koristelu, taso 3: vaativat koristeetHinta määräytyy tehtyjen koristeluiden mukaan.15-20 €15-20 €