Search
Close this search box.

Asiakasnäkökulma – Studio AK 20 vuotta

Sisältö

Studio AK on täyttänyt 20 vuotta ja haastattelimme sen kunniaksi pitkään meillä asiakkaina käyneitä.

Studio AK on täyttänyt 20 vuotta ja haastattelimme sen kunniaksi pitkään meillä asiakkaina käyneitä.

Kauanko olet käynyt Studio AK:lla?
Olen käynyt Studio AK:lla vuodesta 2007 saakka.

Miksi olet valinnut juuri Studio AK:n?
Ensin kävin koulun puolella erään tytön asiakkaana, ja kun hän siirtyi Studio AK:n puolelle, siirryin myös hänen perässään Studio AK:lle. Hän muutti kuitenkin jossain vaiheessa pois Jyväskylästä. Olin seurannut peilin kautta Sirken työskentelyä ja päätin, että hän on seuraava kampaajani.

Mitä palveluita olet käyttänyt?
Kampaamopalveluiden lisäksi olen käynyt myös kosmetologilla.

Hauskin muisto?
Ei tule varsinaisesti mitään mieleen, mutta aina on ollut kiva käydä. Studio AK:lla on mukava ilmapiiri ja aina saa hyvää palvelua ja on tyytyväinen, kun lähtee pois.

Onko jokin muuttunut vuosien varrella?
On muuttunut, kun Studio AK:lle on tullut tällainen iso tila ja monipuolinen tarjonta. Studio AK ei ole pelkästään kampaamo vaan täältä saa vähän kaikkea. Myös se on kiva, kun esimerkiksi työpäivän päätteeksi voi ottaa lasillisen. Sellaista mahdollisuutta ei ole muualla.

Mitä toivot Studio AK:lta seuraavalta 20 vuodelta?
Toivon, että pysyn terveenä ja jaksan tulla vanhetessanikin Studio AK:lle. Toivon myös, että liike pysyy voimissaan ja asiakkaat käyvät täällä.

Kauanko olet käynyt Studio AK:lla?
Siitä asti, kun Sirke on ollut Studio AK:lla, eli yli 10 vuotta.

Miksi olet valinnut juuri Studio AK:n?
Kävin aiemmin jo Hannikaisenkadulla asiakkaana ja sen jälkeen asuin välillä muuallakin. Sitten kun Sirke tuli Studiolle, tulin taas hänen kauttaan uudestaan asiakkaaksi. Sirke on lapsuuden ystäväni. Olen käynyt Studio AK:ssa välillä myös muilla kampaajilla kuin vain Sirkellä.

Mitä palveluita olet käyttänyt?
Olen käynyt kampaamopalveluiden lisäksi esimerkiksi kasvohoidossa ja meikkauksessa.

Hauskin muisto?
Eräs vaalennusprojekti. Sen jälkeen värjäsimme melko nopeasti takaisin tummaksi, koska vaalea ei ollut oma juttuni. Asettelimme kerran myös magneettiripsiä minulle 45 minuutin ajan. Sirke teki joskus minulle myös pikkujoulukampauksen, ja mielestäni siitä puuttui vielä jotain ja kysyin sitä Sirkeltä. Sirke pöyhi tämän jälkeen hiuksiani, ja se oli se puuttuva juttu. Kun tuntee toisensa, voi luottaa siihen, että toinen tuntee minun oman tyylini.

Onko jokin muuttunut vuosien varrella?
Mielestäni asiat ovat menneet koko ajan parempaan suuntaan. Iso tuotevalikoima on hyvä asia, ja kun asiakkailla on erilaisia tarpeita, niin täällä on vähän kaikkea tarjolla. Voi myös luottaa siihen, että täällä ollaan ajan hermolla osaamisen kanssa. Jos ei ole itsellä vaikka selvää, mitä haluaa, täällä saa avun siihen. Nykyään myös 9-vuotias tyttöni on käynyt Studio AK:lla asiakkaana jo 2-vuotiaasta lähtien.

Mitä toivot Studio AK:lta seuraavalta 20 vuodelta?
Toivon sitä, että tämä paikka on ja pysyy. Täällä näkee, että työntekijät ja ihmiset viihtyvät ja tänne on rento tulla. Esimerkiksi lahjakortin ostaminen on helppoa – sen kuin tulee vain paikalle ja ostaa. Aina on tervetullut olo. Toivon myös sitä, että Studio AK pysyy koko ajan tässä ”menossa” mukana ja on hereillä siitä, mitä ympärillä tapahtuu.

Muita artikkeleita

Kysymyksiä ja vastauksia hiustenpidennyksistä
Hiustenpidennykset/tuuhennukset ovat suosittuja ja helppo tapa saada lisää volyymia tukkaan. Lue, miten niitä tulisi hoitaa ja paljonko ne maksavat.
Uusi Studio AK Laajavuori
Uusin liikkeistämme, Studio AK Laajavuori, on avattu 18.2. Scandic Laajavuoren yhteyteen.
Hiuspohjan ongelmat
Hiuspohjan ongelmat ovat yleisiä vaivoja. Katso meidän tuotevinkkimme helpottamaan esimerkiksi hilsettä tai kutinaa.