Search
Close this search box.

Henkilöhaastattelu – Satu, parturi-kampaaja

Sisältö

Studio AK Palokan Stylist Satu tykkää erityisesti auttaa asiakasta hiuspulmissa ja hänen intohimonaan onkin tyytyväinen asiakas.

Kuka olet?
Satu, parturi-kampaaja. Työskentelen Stylistina Palokan liikkeessä.

Kauanko olet ollut alalla?
Halusin jo ennen lukioon menoa parturi-kampaajaksi, mutta lähdin toteuttamaan sitä vasta 50-vuotiaana. Opiskelin ensin vuoden hiusmuotoilijaksi Aki Korpisen hiuskoulussa, ja valmistuin siis vuonna 2013. Ehdin työskentelemään vähän aikaa, kunnes Aki kertoi saaneensa ainoana keskisuomalaisena hiusalan yrittäjänä oppisopimusoikeuden. Innostuin alasta siis niin paljon, että halusin jatkokouluttautua oppisopimuksella työn ohessa vielä parturi-kampaajaksikin.

Aikaisemmalta koulutukseltani olen yo-merkonomi markkinointilinjalta ja olen käynyt myös B2B-koulutuksen. Olen toiminut myös myyntineuvottelijana kiinteistönvälitysalalla Jyväskylässä pari vuotta sekä markkinoinnillisena myyntiedustajana viisi vuotta koko Keski-Suomen alueella. Toimin myös yksityisyrittäjänä vaateliike Vaatehuoneessa 11 vuoden ajan. Kaikenlaista olen siis ehtinyt jo tekemään.

Lisäksi olen myös laillistettu hermoratahieroja ja teen myös niitä töitä aina välillä. Hermoratahieronta on kiinalaista akupunktiota ilman neuloja, ja se käsittelee ihmisen päästä varpaisiin. Se on hyvä hermostollinen, lempeä hoitomuoto käynnistäen aineenvaihdunnan jo ensimmäisellä käsittelyllä.

Kuvaile ammattiasi.
Asiakaspalvelu on tärkeässä asemassa ja ammattini on innostava. Aina, kun onnistuu, on hyvä täyttymyksen tunne ja iloitsen, kun asiakas tulee uudestaan. Se on palkitsevaa. Haasteitakin tulee välillä, mutta niistä pitää pyrkiä selviämään. Ikinä ei ole oppinut kaikkea, ja siksi on tärkeää käydä tarpeellisissa koulutuksissa ja lukea alaan liittyviä kirjoituksia sekä seurata alaa.

[/vc_column_text][/vc_column_inner][/vc_row_inner][vc_row_inner][vc_column_inner width=”1/2″][vc_single_image image=”8729″ img_size=”full” add_caption=”yes”][/vc_column_inner][vc_column_inner width=”1/2″][vc_single_image image=”8730″ img_size=”full” add_caption=”yes”][/vc_column_inner][/vc_row_inner][vc_row_inner][vc_column_inner width=”1/2″][vc_column_text]

Mistä pidät eniten alalla tai mikä on intohimosi?
Tyytyväinen asiakas on minun intohimoni. Tykkään laittaa hyvää eteenpäin ja auttaa asiakasta hiuspulmissa. Teen esim. hiustenleikkauksia, permanentteja, vaalennuksia, värjäyksiä, partapalveluita, kampauksia sekä ripsiä ja kulmia. Myös hiuspohjan hierontaa, missä uskon hermoratahierojan koulutuksestani olevan hyötyä.

Mikä on ”The” juttu tällä hetkellä alalla?
Teen paljon raidoituksia ja värjäyksissä viileää taittoa kysytään edelleen paljon. Otsatukkana verho-otsis on nyt se juttu. Näin korona-aikaan tehdään enemmän mallinmuutosleikkauksia, sillä käyntivälit ovat kasvaneet.

Suosikkituotteesi? Miksi?
Muotoilussa käytän Paul Mitchellin tyvikohottajaa, eli Daily Boostia. Tykkään muotoilla sillä sekä paksuja että hentoja hiuksia. Paul Mitchellin Extra Body Thicken Up on geelimäinen tuote, joka on myös ihmeellinen tuote taivuttamaan hiuksia juuri niin kuin haluaa. Joidenkin hiuksista se tekee myös suosiollisemmat käsitellä.

Daily Boostia laitan hiuksen tyveen ja hieron sitä vähän sinne. Thicken Up -geeliä laitan vähän kämmenelle ja siitä hiuksiin. Se ei tahmaa ja käy sekä kuivaan että kosteaan hiukseen, ja sillä voi silotella myös unen pörröttämät hiukset.

Hiuslakkana käytän Joicon Flip Turnia, joka on aivan ihana ja hienojakoinen. Se tuoksuu vaniljalle. Sevenin Last Hopea käytän aina kampauksissa, koska se on vahva lakka, mutta lähtee kuitenkin harjaamalla pois.

Mitä teet vapaa-ajallasi?
Teen aika paljon töitä ja vietän perheeni kanssa aikaa. Minulla on myös kaksi villakoiraa. 4-vuotias kääpiövillakoira Pekko, joka vaatii turkin trimmaamista ja harjaamista. Pekon kaverina on kasvamassa 9 kuukauden ikäinen Voitto, jota koulutan. Koirien turkin hoidossa menee siis aikaa, koska hoidan niitä itse. Kesällä tykkään mökkeillä ja hoitaa puutarhaa.

Ihanin tai kivoin muistosi asiakkaista?
Joskus asiakkaani tuovat pullaherkut, niin voimme juoda pullakahvit työskentelyn lomassa – se tuntuu mukavalta. Joskus saan myös joululahjoja. Viime jouluna sain käsintehdyn enkelin ja suklaata. Oikealta tuntuva palaute, esim. onnistuneesta työstä, tekee iloiseksi. Olen kiitollinen, kun asiakas tulee uudestaan.

Ajan Satun palveluihin voit varata soittamalla 0207 769 552 tai netistä.

Muita artikkeleita

Tuotetestaaja Emilia
Aloitimme loppukesästä 2022 tuotetestauskampanjan. Tuotetestaajamme Emilia kertoo, millä tuotteilla sai apua pörröisiin ja pintakuiviin hiuksiin.
Kevään & kesän 2023 trendivinkit
Kevään ja kesän 2023 hius-, kynsi- ja kauneudenhoitotrendit on nyt koottuna tähän artikkeliin. Valitse niistä itsellesi parhaiten sopiva.
Suihkurusketus
Kevään myötä lahkeet lyhenevät. Suihkurusketuksen avulla saat kauniin ja tasaisen rusketuksen ihollesi. Lue lisää artikkelista.