Search
Close this search box.

Historian havinaa – Studio AK 20 vuotta

Sisältö

Studio AK täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tästä artikkelista voit lukea Studion AK:n historiasta ja katsoa mielenkiintoisia kuvia.

Tänä vuonna, 1. heinäkuuta, Studio AK täyttää 20 vuotta. Sen kunniaksi olemme koonneet tähän blogiin vaiheitamme vuosien varrelta. Lisäksi liikkeen perustaja ja osakas Aki sekä osakas Sirke muistelevat, mitä kaikkea on tapahtunut matkan varrella ja mikä on 20 vuodessa muuttunut.

Studio Aki Korpinen Ky sai alkunsa, kun Aki halusi perustaa oman parturi-kampaamon Jyväskylään. Kokemusta omasta liikkeestä hänellä oli jo Helsingin ajoilta parin vuoden verran. Aki oli katsellut löytyisikö sopivaa liikepaikkaa, ja mieleinen paikka löytyikin Jyväskylän keskustasta Hannikaisenkadulta. Uusi liike oli kooltaan 70 m², ja se avattiin 1.7.2000. Siihen aikaan kyseinen tila oli vähän poikkeuksellinen, koska se oli rakennuksen kulmassa ja siinä oli isot lattiasta kattoon asti yltävät ikkunat, joten liikkeeseen näki sisälle ikään kuin akvaarioon. Liikkeen tiloissa oli 3 pesupaikkaa, 6 asiakaspaikkaa ja yhtiömuotona oli kommandiittiyhtiö.

Työntekijöitä oli 4, Aki mukaan lukien, ja ensimmäisen puolen vuoden aikana kävi 10-20 asiakasta viikossa. Liike oli jopa sulkemisuhan alla pienen asiakasmäärän vuoksi. Vuoden 2001 alussa asiakasmäärät yhtäkkiä kuitenkin nousivat, ja jokaisen työntekijän päivät olivat täynnä. Laadukas työ ja markkinointi oli siis tehonnut. Mainonnan tapoina olivat mm. teippaukset taksien kyljissä, radiomainonta, joka oli tuohon aikaan harvinaisempaa, sekä yhteistyökumppanit, kuten ravintolat. Oli myös paljon sattumia, jotka nostivat Studio Aki Korpinen Ky:n tunnettuutta, kuten se, että eräästä asiakkaasta tuli Miss Suomi.

Reilun vuoden päästä eli marraskuussa 2001 liike laajeni 200 m² kokoiseksi. Pesupaikkoja tuli 3 lisää ja asiakaspaikkoja 6 lisää. Asiakaspaikkoja oli yhteensä siis 12 ja pesupaikkoja 6.

Huhtikuussa 2002 Studio Aki Korpinen avasi nettisivut (www.studioakikorpinen.fi), ja vuoden 2003 helmikuussa otettiin Online (24h/7) ajanvarausjärjestelmä käyttöön ensimmäisenä kampaamona Suomessa. Nettiajanvaraus sai hyvän vastaanoton, mutta sitäkin piti markkinoida paljon. Studio Aki Korpinen sai myös hyvän yhteistyökumppanin, jonka kanssa kehitettiin tuon ajan myydyin ajanvarausjärjestelmä Suomessa.

Vuonna 2006 kesäkuussa yhtiömuoto vaihtui osakeyhtiöksi ja elokuussa Aki perusti Hiusmuotoilukoulu Aki Korpinen Oy:n.

Heinäkuussa 2007 Jyväskylän Kuokkalaan avattiin uusi toimipiste. Toimipiste sai alkunsa, kun Aki huomasi liikkuessaan potentiaalisen liikepaikan, ja yrityksen suhteen oli kasvuhaluja. Kuokkala on myös iso kaupunginosa, joten liike palveli ihmisiä hyvin siellä. Kuokkalassa toimitilaa oli 156 m² ja siellä työskenteli 5 työntekijää. Siellä oli 3 pesupaikkaa sekä 5 asiakaspaikkaa.

Saman vuoden lopussa avattiin myös Davines Hius Spa Asema-aukiolle, missä palvelut tehtiin Davinesin tarkoin valittuja raaka-aineita sisältävillä ja eläinkokeettomilla tuotteilla. Siellä oli toimitilaa 43 m², 4 asiakaspaikkaa ja 1 pesupaikka.

Uusi toimipiste avattiin Muurameen tammikuussa 2009, jossa oli toimitilaa 35 m², 3 työntekijää, 2 pesu- ja 3 asiakaspaikkaa. Asiakkaita kävi keskimäärin 58 per viikko.

Studio Aki Korpinen muutti Kauppakadun tiloihin 27.6.2011. Kauppakadulla oli 15 asiakaspaikkaa, 3 pesupaikkaa ja 16 työntekijää. Samana vuonna heinäkuussa tapahtui brändiuudistus, kun Studio Aki Korpinen Oy:n markkinointinimeksi tuli Studio AK. Lokakuussa avattiin myös Jyskän Varastomyymälän yhteyteen aputoiminimellä toimiva Parturipiste, missä oli myös kampaamotuotteiden outlet-myymälä. Parturipisteellä työskenteli 3 työntekijää ja siellä oli 4 asiakaspaikkaa sekä 1 pesupaikka.

Helmikuussa 2013 Muuramen Studio AK muutti uuteen kauppakeskukseen Setäläntielle. Siellä oli 3 parturi-kampaajaa sekä 4 asiakaspaikkaa ja 1 pesupaikka. Maaliskuussa Parturipisteen logo uudistui ja loppukuusta avattiin uusi Parturipiste Palokan Citymarketin yhteyteen. Palokassa oli 2 tekijää, 3 asiakaspaikkaa ja 1 pesupaikka. Vuoden 2014 aikana nimi muuttui parturi-kampaamo Pisteeksi.

Lokakuussa 2014 Muuramen Studio AK:n liiketoiminta vuokrattiin ja toimipisteestä tuli yrittäjävetoinen, eli vuokraaja vastasi kokonaisuudessaan Studio AK Muuramen toiminnasta.

Asema-aukiolle avattiin parturi-kampaamo Piste 8.1.2015. Siellä oli 2 tekijää sekä 4 asiakas- ja 3 pesupaikkaa.

Vuonna 2018 Studio AK:n palveluvalikoima laajeni, kun Kauppakadulla ja Kuokkalassa aloittivat ripsiteknikot ja Kuokkalassa myös hieroja. Samana vuonna Sirkestä tuli toinen Studio AK:n osakkaista. Studio AK:n liiketoiminnan kasvaessa tarvittiin ja haluttiin sitoutumista ja laajennusta omistajapohjaan. Sirke henkilönä täytti nämä kriteerit hyvin. Toisen omistajan mukaan tuleminen on mahdollistanut Studio AK:n kasvun myös seuraavina vuosina.

2019 oli muutosten vuosi, sillä Studio AK:n tilat laajenivat 400 neliömetrin kokoisiksi ja palveluita tuli huimasti lisää. Uusia palveluita Kauppakadulla olivat mm. OPI:n kynsipalvelut, täyteaine- ja jalkojenhoitajan (AT) palvelut sekä kynsiteknikon, hierojan ja kosmetologin palvelut. Saatavilla oli myös joogaa ja valokuvauspalveluita. Kauppakadulle avattiin myös hiusalan ammattilaisille suunnattu pikatukku ja saatiin anniskeluoikeudet sekä myyntiin pikkunaposteltavia. Myös AK Hiuskoulu muutti Asema-aukiolta samoihin tiloihin Studio AK:n kanssa.

Vuonna 2020 helmikuun alussa Muuramen liike siirtyi uudelle omistajalle. Samaan aikaan parturi-kampaamo Pisteestä tuli Studio AK Palokka. Uusi liike Studio AK Laajavuori avattiin 18.2. Laajavuoren Scandicin yhteyteen. Sieltä on saatavilla parturi-kampaamopalveluita sekä kosmetologin ja jalkojenhoitajan (AT) palveluita. Nykyään asiakkaita käy yli 500 viikossa kaikkien liikkeiden asiakkaat yhteen laskettuna.

Aikaisemmin parturi-kampaajat olivat työntekijöitä, mutta 90-luvun aikana vuokratuolilaisuus yleistyi. Verrattuna nykyhetkeä 2000-luvun alkuun hiustenhoitokäsittelyiden, kuten Olaplexin, kemialliset muutokset ovat tehostaneet hoitokäsittelyjä huomattavasti. Työvälineiden puolella kehitys taas on näkynyt siten, että mm. föönit ja muotoiluraudat ovat kehittyneet teknisesti. 2000-luvun alussa hiustuotteiden maahantuojina Studio AK:lle olivat esimerkiksi Tigi, Goldwell, L’Oréal ja Wella. Tänä päivänä edustamme hiuspuolelta mm. brändejä KC Professional, IdHAIR, Sim, Goldwell ja Wella.

Nykyään myös tieto kulkee paljon nopeammin ja se on globaalia sekä ammattilaisten että asiakkaidenkin kesken. Ennen ei esimerkiksi saanut nopeasti tietoon, mikä on juuri kyseisellä hetkellä muotia. Tuohon aikaan järjestettiin koulutuksia ja maahantuojien pitämiä hiusnäytöksiä, joissa lanseerattiin kyseisen vuoden hiusmuoti. Niissä oli nykyistä enemmän osallistujia. Nykyään netin välityksellä pystyy heti selvittämään kuumimmat muotivillitykset. Myös lainsäädännön muuttuminen on mahdollistanut sen, että parturi-kampaamoomme on pystytty myöntämään anniskeluoikeudet.

Akin mielestä parhaita muistoja vuosien varrelta ovat lukuisat asiakaskontaktit/palvelutapahtumat sekä monet tarinatuokiot kollegoiden kanssa, joissa on vaihdettu kuulumisia sekä yleisesti että ammattiin liittyen. Myös uuden opetteleminen ja oppiminen, joka tarkoittaa myös alalla kehittymistä, on ollut parasta. Sen ovat mahdollistaneet Akin käymät koulutukset ja näytökset sekä Suomessa että ulkomailla. Se, miten hiusta on oppinut ymmärtämään, on vaatinut paneutumista ja keskittymistä ammatissa kehittymiseen. Myös jokaisen liikkeen avaaminen on ollut hieno tapahtuma, sillä siihen on liittynyt kehittymisen lisäksi myös tietty riski.

Sirke on opiskellut Tampereella parturi-kampaajaksi sekä maskeeraajaksi ja aloitti Studio Aki Korpisella tammikuussa 2007 työntekijänä. Hän epäili hakuvaiheessa pääsyään kovaan tiimiin mukaan, mutta työhönottopäätös syntyi jo vuorokauden sisällä. Sirke ryhtyi yrittäjäksi vuonna 2011 ja nimettiin liikkeen vastaavaksi vuonna 2013.

Vuonna 2019 tehty 490 neliön laajennus Tiimarin vanhaan tilaan tuntui ensin jopa mahdottomalta ja se lähti liikkeelle ”pelkästä” heitosta, mutta haaveista tuli kuitenkin totta ideoimalla ja rohkeudella. Se vaati paljon töitä, mutta kannatti, koska tunnelma ja meininki on nyt juuri sitä, mitä oltiin haaveiltu. Kehittämistä jatketaan ja ideoita löytyy vielä takataskusta!

Sirke kokee työnsä iloiseksi ja palkitsevaksi, ja mielenkiintoa työhön luovat myös vaikuttamismahdollisuudet, työn vaihtelevuus sekä innostavuus. Haastetta riittää joka päivä. Hänen sanojensa mukaan Studiolla on vuosien varrella sattunut ja tapahtunut. Koskaan ei ole ollut tylsää päivää ja se onkin parasta, kun joka päivä tapahtuu. Se on myös Sirken mielestä mahtava tunne, kun on paljon asiakkaita, jotka ovat kulkeneet mukana alusta asti ja heidän kanssaan on yhdessä vaihdettu elämän ilot ja surut. Asiakkaat ja työporukka ovat parasta tässä työssä, ja on mahtavaa olla asemassa, jossa voi auttaa asiakkaita ja tukea henkilökuntaa työssään.

Akin mukaan hän saa Sirkeltä paljon uudenlaista tukea työhönsä, sillä Sirke on nuori, innovatiivinen ja joustava. Sirken mielestä Akin kanssa on helppo tehdä töitä, ja hän arvostaa Akia yhtiökumppanina sekä Akin kokemusta todella paljon. Sirke haluaa myös nostaa hattua, että Aki on jaksanut pyörittää yksin Studiota aikaisemmin. Akin ja Sirken yhteistyö sujuu hyvin, sillä he ovat samanlaisia ja puhuvat samaa kieltä. Tulevatkin 20 vuotta ovat varmasti yhtä mielenkiintoisia.

Muita artikkeleita

Ripsien kestotaivutus ja kulmien laminointi
Kokosimme artikkeliin tietoa sekä esimerkkikuvia Yumin tuotteilla tehtävistä ripsien kestotaivutuksesta ja kulmien laminoinnista.
Kasvivärjäys
Lue Katjan tarina kasvivärjäyskokemuksesta. Mikä yllätti? Jäikö kasvivärjäys kertakokeiluksi vai pääsikö palvelu niin sanotusti jatkoon?
Kysymyksiä ja vastauksia hiustenpidennyksistä
Hiustenpidennykset/tuuhennukset ovat suosittuja ja helppo tapa saada lisää volyymia tukkaan. Lue, miten niitä tulisi hoitaa ja paljonko ne maksavat.